Ensimmäinen asuintalo luovutettiin asukkaille - Lipporanta

joulukuu 29, 2017

Ensimmäinen asuintalo luovutettiin asukkaille

Lipporannan asuinalueen rakentaminen on edennyt jopa hieman ennakkosuunnitelmia paremmin. Alueen ensimmäinen kerrostalo, As Oy Lipporannan Virta, valmistui kymmenen päivää etuajassa. Asukkaat pääsivät muuttamaan uusiin koteihinsa pari päivää ennen joulua.

Myös asuntojen myynti on sujunut mainiosti. Lipporannan “kruunu” – alueen ytimeen rakentuva neljän kerrostalon kokonaisuus – valmistuu näillä näkymin koko mittaansa helmikuussa 2019. Näissä taloissa on kaikkiaan 221 asuntoa, joista tällä hetkellä enää noin 60 on vapaana.

”On hienoa, että olemme pystyneet saavuttamaan varsin kunnianhimoiset tavoitteemme niin rakentamisessa kuin asuntojen myynnissäkin”, toteaa Health City Finlandin toimitusjohtaja Jari-Pekka Kelhä tyytyväisenä.