Helppoa arkea

Lipporanta ja lapset sopivat mainiosti yhteen. Näin todistaa Anssi Hakala, joka perheineen ehti asustaa Lipporannassa puolentoista vuoden ajan.

”Muutimme tänne ensimmäisten asukkaiden joukossa vuoden 2017 joulukuussa. Silloin meitä oli kolme, vaimoni Noora, muutaman kuukauden ikäinen poikamme Largo ja minä. Vuoden 2019 alussa syntyi vielä Luka-poikamme”, hän kertoo.

Keväällä 2019 Hakalan perheen omakotitalo valmistui Oulunlahteen ja edessä oli muutto. Vuokralla Lipporannassa asuminen oli etukäteen suunniteltu välietappi, josta jäi mieluisa muisto.

Yhteistilat kodin jatkeena

”Lipporanta sopii lapsiperheille mainiosti. Asuntomme oli varsin pieni neljälle hengelle, mutta asuinalueen yhteiset tilat paikkasivat tätä. Me esimerkiksi käytimme lähes päivittäin Largon kanssa alakerran leikkihuonetta. Iso apu oli myös alueella sijaitsevasta Touhulan päiväkodista, jossa Largo kävi ja sai ensimmäisiä kavereitaan”, kuvailee Hakala nyt Lipporannassa pistäytyessään.

Kiitosta Anssi Hakalalta saa myös asuntojen hiljaisuus. Hän myöntää, että meno kahden pikkulapsen kanssa saattaa ajoittain olla aikamoisen äänekästä. Naapurit kuitenkin vakuuttivat – Hakalan asiaa huolestuneena tiedustellessa – ettei asunnosta kuulunut lainkaan häiritsevää melua.

Hakalan vanhemmat ovat käyneet Oulussa varsin usein. Vierailuja helpotti se, että nämä saattoivat aina yöpyä Lipporannan yhteisiin tiloihin kuuluvassa vierashuoneessa. Hotellia ei tarvittu.

”Kaiken kaikkiaan täällä oli lapsiperheen tosi helppoa asua. Ympäristö on mukava ja niin on myös täällä vallitseva ilmapiiri. Monissa kerrostaloissa on jotenkin kielteinen henki. Täällä sellaisesta ei ole tietoakaan. Ehkä Lipporantaan valikoituu vain kivoja ihmisiä”, hän naurahtaa.

Huippu-urheilija kaipaa helppoa asumista

Urheilua vähänkin seuraaville Anssi Hakala on tuttu huipputason lentopalloilijana, joka vuodesta 2012 lähtien edusti Ettaa. Maajoukkueessakin pelanneen Hakalan palkintokaapista löytyy muun muassa Suomen mestaruus ja SM-hopea.

Huippu-urheilijalle on hänen mukaansa tärkeää, että eläminen ja asuminen on kokonaisvaltaisesti helppoa – ajatuksia ja energiaa ei mielellään tuhlaa erilaisten ylimääräisten asioiden setvimiseen.

”Asumisen helppous toteutui Lipporannassa erinomaisesti”, hän kehuu.

Keväällä 2019 Anssi Hakala lopetti jo aikaisemmin tekemänsä päätöksen mukaisesti urheilu-uransa. Toinenkin isohko elämänmuutos merkitsee perheen muuttoa Espanjaan vajaan vuoden ajaksi. Optikkona työskentelevä Hakala toimii siellä suomalaisomisteisen silmäklinikan palveluksessa Fuengirolassa.

Hakala myöntää, että yksi syy lähteä Espanjaan saattaa liittyä juuri uran lopettamiseen. Ikävä lentopallon pariin saattaisi Oulussa käydä kovaksi.

”Toki beach volleyssa espanjalaiset ovat aika hyviä. Vähän tekisi mieli kokeilla. Paikat eivät vain enää tässä iässä oikein kestä”, hän pohtii myhäillen.

Tutustu Kotikatu-kohteisiin

Takaisin
ylös